tiistai 30. marraskuuta 2010

Norjan valloitus

Norjan matkamme alkoi torstaina, kun ajelimme Danin kanssa ensin Pielavedelle, josta jatkoimme matkaa kohti Turkua Annen ja Nikon sekä Enzon ja Pepperin kanssa. Turusta matkasimme yölaivalla kohti Tukholmaa. Perjantai-aamuna matkamme jatkui kohti Norjaa ja majapaikkaamme Gardermoenia. Lauantaina oli sitten vuorossa Pohjoismaiden Voittaja - näyttely Lilleströmissä, Oslon lähettyvillä. Danin suhteen odotukset olivat todella varovaiset, koska meillähän nämä aikaisemmat ulkomaan turneet eivät ole menneet ihan putkeen ja lisäksi Norjassa kun on todella kauniita parsoneita. Koska viime kerralla tuomari Helge Kviveseniltä tuli noottia mun esittämistavasta, niin yritin nyt sitten esittää Danin vapaasti. No ihan hyvin se sujuikin, mutta pöydällä olo oli taas yhtä venkulointia:/ Danin turkkikaan ei ollut parhaimmassa kuosissa.  Joten tulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen; AVO 1/1 SA PN4 SERT NO MVA:) JEE!!!!!!! Pepper esiintyi myös hienosti junnuissa sijoittuen toiseksi KP:n kera:) Päivän kruunasi Enzo ollen ROP ja PMV-10:) Siis ihan hyvä reissu meillä tällä kertaa:) Muutenkin kaikki sujui mainiosti, koirilla oli kivaa keskenään ja navigaattori(t) pelasivat:) Kiitos matkaseuralaisille ja ei muuta kuin uutta reissua suunnittelemaan;)

Dani:)

ROP Miselin Maxfactor & VSP Revefotens Wannabe White Russian